Varhaisbarokin kirkkomusiikki

Vaikka kirkkomusiikki on usein luonteeltaan konservatiivista, ainakin 1600-luvun alussa se oli hyvin mukana musiikin yleisessä kehityksessä ja omaksui pian uuden tyylin ja tekniikat: monodian, basso continuon eli kenraalibasson ja konsertoivan tyylin — itse asiassa jatkuva basso esiintyy ensimmäisen kerran painettuna kirkkomusiikkijulkaisun yhteydessä jo 1602 (Viadana).

Uuden tyylin, stile moderno, rinnalla eli kuitenkin Vatikaanin hyväksymä ns. Palestrina-tyyli, stile antico, jota ei hylätty koskaan täydelleen. Monet säveltäjät (vielä Bach) käyttivät kumpaakin tyyliä rinnakkain. 1600-luvun puoliväliin tultaessa Palestrina-tyylistä tuli konservatiivisen tyylin perusta, johon kuitenkin istutettiin selkeämpää rytmiikkaa, duurimollitonaalisuutta ja continuo. 

Itävaltalaissäveltäjä ja -teoreetikko J. J. Fux kodifioi tämän kvasi-Palestrina-tyylin oppikirjassaan Gradus ad Parnassum (Portaat parnassolle; 1725), jota on käytetty renessanssin vokaalipolyfonian opiskelun lähteenä 1900-luvulle saakka (kaikki suuret säveltäjät). Opittava asiasisältö etenee oppikirjassa dialogimuodossa (oppilas ja opettaja), ja oppilas laatii cantus firmusten pohjalle erilaisia vastaääniä, kontrapunkteja. 

Venetsialainen monikuoroisuus ja kirkkokonsertto

Bellini_True_Cross_procession_Venice_15thC1496.

Gentile Bellini: Processione in piazza San Marco (1496)

Venetsiasta tuli kirkkomusiikin harjoituksen pääpaikka Italiassa noin sadaksi vuodeksi, kun Adrian Willaert astui 1527 Pyhän Markuksen kirkon kapellimestariksi. Markuksen kirkon kapelli oli 1600-luvun alussa ennätysmäinen edustuksellisuudessaan: maestro di cappella, kaksi urkuria, parhaimmillaan 35 laulajaa, poikakuoro (giovani di coro, joka huolehti yksiäänisestä kirkkolaulusta), soitinyhtyeen johtaja (capo dei concerti), 16 instrumentalistia (4 kornetin ja 4 pasuunan soittajaa, jousisoittajia) ja vielä piffari del doge (dogen 6 puhaltajaa, enimmillään jopa 24 trumpetistia ja rummunlyöjää, jotka säestivät kulkueita ja epäilemättä soittivat myös kirkkomusiikkia) — eli komeimmillaan juhlapäivinä esiintyi runsaat puolisataa muusikkoa.

Musiikkia tarvitsivat myös muut kirkot, yksityispalatsit sekä monien ammattien harjoittajien yhdistykset ja erilaiset veljeskunnat (scuole): Venetsiassa oli 6 suurta veljeskuntaa (scuole grandi), joissa oli jäseniä 500–600 sekä yli 200 pientä veljeskuntaa (scuole piccole). Veljeskunnat toimivat sairauden ja köyhien auttamiseksi, palvoivat nimikkopyhimystään erilaisissa tilanteissa, rakennuttivat upeita kokoontumistiloja, jotka täytettiin ajan parhaalla taiteella (mm. Tintoretto), ja palkkasivat juhlapyhinä runsaasti muusikoita palvelusmenoihinsa.

Etenkin Pyhän Roccon, rutosta kärsivien suojeluspyhimyksen veljeskunnan juhlat olivat musiikillisesti upeita, kuten englantilainen Thomas Coryat kuvaa (1611) vuoden 1608 juhlallisuuksia:

“Pyhän Roccon päivänä kuulin parasta musiikkia elämässäni. Tämä juhla koostui pääosin musiikista, johon osallistuivat niin laulajat kuin soittajatkin ja joka oli niin hyvää, niin ihastuttavaa, niin harvinaista, niin kunnioitettavaa, niin yli-ihmeellistä, että se sai kaikki muukalaiset, jotka eivät ole aiemmin moista kuulleet, lumouksen ja hämmästyksen valtaan. Toisinaan lauloi 16 tai 20 miestä yhdessä ja heidän maestronsa piti heidät järjestyksessä; ja kun he lauloivat myös instrumentalistit soittivat samalla. Toisinaan 16 muusikkoa soitti instrumenttejaan, 10 pasuunaa, 4 kornettia, äärimmäisen suuri jalkaviulu; välillä 10 tai 6 pasuunaa ja 4 kornettia; joskus 2 pasuunaa, yksi kornetti ja korkea viulu. Ne, jotka soittivat viuluja, lauloivat ja soittivat samanaikaisesti, ja joskus 2 miestä soitti theorbia ja myös lauloi yhtä aikaa.”

Jacopo_Tintoretto_-_Glorification_of_St_Roch 1564

Jacopo Tintoretto: San Rocco in Gloria (1564) Scuola Grande di San Roccossa.

Giovanni Gabrieli (1557–1612)

1600-luvun alkupuolen tärkein kirkkotyyli oli G. Gabrielin edustama venetsialainen monikuoroisuus. Hän opiskeli setänsä Andrean johdolla (1575 asti) ja oli 1575–79 Baijerin hovissa, jossa Lasso toimi musiikinjohtajana. Hänestä tuli 1585 sekä Pyhän Markuksen kirkon urkuri että Scuola di S. Roccon urkuri.

Aiemmin on ajateltu, että 2–5 kuoron (laulajia, soittajia tai molempia samassa kuorossa) tai yhtyeen käyttö, erilaisten sointien välinen kontrasti ja vastakkainasettelu (cori spezzati = jaetut kuorot) olisi ollut pelkästään Pyhän Markuksen kirkon sisätilan ja neljän lehterin innoittamaa. Nyttemmin on käynyt ilmi, että kaksikuoroinen tyyli oli 1500-luvulla käytössä monessa pohjois-Italian kaupungissa ja että Venetsiassakin jaettujen kuorojen käyttö on ollut paljon helpompaa ja todennäköisempää S. Roccon kaltaisten suurveljeskuntien kokoontumissaleissa kuin akustisesti vaikeasti hallittavassa kirkossa. Mutta G. Gabrielin vallankumouksellisuus oli laulu- ja soitinkuorojen vuorottelussa, yhdistelemisessä ja sekoittamisessa.

800px-Interno_della_basilica_di_san_marco,_venezia

Sisätilaa Pyhän Markuksen kirkossa.

Sacrae symphonie I (“Kirkollisia yhteissointeja”; 1597) ja II (1615) sisältävät paitsi monikuoroisia vokaalimotetteja myös soitincanzoneita: I kirjassa 45 vokaali- ja 16 soitinteosta à 6–16. Sonata pian e forte (1595) on ehkä parhaiten tunnettu teos, jossa esiintyy kaksi neliäänistä kuoroa: ensimmäisessä on yksi cornetti ja kolme pasuunaa, toisessa viulu ja kolme pasuunaa. In ecclesiis (“Seurakunnissa”; 1615) à 14 on tunnetuimpia kappaleita, vaikka onkin epätavallinen sikäli, että se sisältää painetun basso continuo -säestyksen. Teoksessa on kolme kuoroa: 1) soololaulajien kuoro, 2) cappella -kuoro sekä 3) soitinkuoro, jossa on kolme kornettia, viulu ja kaksi pasuunaa.

In ecc.1In ecc.2In ecc.3

Buccinate in neomenia tubae (“Puhaltakaa trumpettia uudelle kuulle”; 1615) on kirjoitettu peräti à 19. Se on monikuoroisuuden klassikko neljälle kuorolle: kolmessa kuorossa on yksi laulusolisti ja soittajia, neljäs kuoro on laulukuoro. Magnificat à 17 ja à 33 ovat saman teoksen kaksi eri versiota, joista laajemmassa kokoonpanossa on peräti 7 kuoroa: 12 pasuunaa, 6 kornettia, 7 urut sekä laulajia ja cappella-kuoro – kyseessä on G. Gabrielin ihmeellisin teos.

Canzoni e sonate (1615) on soitinmusiikin kehityksen maamerkki: se käsittää 21 teosta à 5–22, ja toisin kuin aiemmat julkaisut se sisältää stemman“basso per l’organo”.

Seuraavassa motetti Deus qui beatum Marcum kokoelmasta 1597, ensin nimilehti ja cantus 1 -äänilehti, sitten alku ja loppu koostetusta nykypartituurista:

G1G2

Deus, qui beatum Marcum Evangelistam tuum,
evangelicae praedicationis gratia sublimasti:
tribue quaesumus, eius nos semper
et eruditione proficere et oratione defendi.
Alleluia.Jumala, joka siunatun evankelista Markuksesi
evankeliumin ilmoituksen armosta olet korottanut:
suovu pyyntöömme, että me aina hyötyisimme
hänen opetuksistaan ja varjeltuisimme hänen rukouksistaan.
Halleluja

G3G4G5

Konsertto

Sanaa ‘konsertto’ käyttivät ensimmäisen kerran kirkkomusiikissa Andrea Gabrieli ja Adriano Banchieri (1568–1634) kokoelmassaan Concerti ecclesiastici (“Kirkkokonserttoja”, 1587) 8-ääniselle kaksoiskuorolle basso continuon kera, joka on samalla ensimmäisiä partituureja.

Giovanni Croce (1557–1609), Pyhän Markuksen kirkon laulaja ja kapellimestari (1603–) sävelsi myös monikuoroisia kappaleita, mm. hengellisiä madrigaaleja sekä julkaisi Sacrae Cantilene Concertante a tre, a cinque, et sei voci, con i suoi ripieni a Quattro voci et il Basso per l’Organo (“Kirkollisia yhtyelauluja kolmelle, viidelle ja kuudelle lauluäänelle neljän kuoroäänen kera ja urkubassolle”, 1610). Myös Giovanni Bassano (k. 1617) julkaisi kokoelman Motetti per concerti ecclesiastici à 5, 6, 7, 8, 12 (“Motetteja kirkkoyhtyeille”; 1598–99), joissa on jo “bassi per l’organo”.

Gabrielin ohella ja jälkeen monikuoroisen tyylin edustaja oli muuallakin pohjois-Italiassa ja myös Alppien pohjoispuolella. Gioseffo Guami (n. 1540–1611) oli Willaertin oppilas, joka toimi ensin Münchenissä( 1568–79) jaVenetsian P. Markuksen urkurina (1588–91), kunnes hän työskenteli Luccan katedralin urkurina loppuikänsä ja sävelsi motetteja, canzoneja ja madrigaaleja. Pietro Lappi (n. 1575–1630) toimi Bresciassa (1593–) kapellimestarina ja sävelsi soitinmusiikkia sekä kirkollista vokaalimusiikkia, mm. messuja (1613), joissa on vanhaa ja uutta tyyliä sekaisin. Giovanni Priuli (n. 1575–1629), oli Gabrielin oppilas, joka sävelsi kirkkomusiikkia Grazissa ja Wienissä (1614/5–).

Kirkkomonodia: soolomotetti/hengellinen konsertto

Maallisen soolomonodian rinnalla kehittyy jo varhain sen kirkollinen muoto: soolomotetti basso continuon kera eli “hengellinen konsertto” (concerto spirituale).

Lodovico Viadana (1564–1645)

Viadana oli ensimmäinen monodisen tyylin käyttäjä kirkkomusiikissa. Hän julkaisi kokoelman Cento concerti ecclesiastici. A Una, a due, a tre e a quattro voci. Con il basso continuo per sonar nell’organo. Nova inventione commoda per ogni sorte de cantori a per gli organisti (“Sata kirkkokonserttoa. Yhdelle, kahdelle, kolmelle ja neljälle lauluäänelle. Jatkuvan basson kera soitettavaksi uruilla. Uusi mukava keksintö kaikenlaisille laulajille ja urkureille”; Venetsia, 1602). Kokoelman teokset ovat soolomotetteja, joissa continuo korvasi moniäänisen vokaalimotetin alimmat äänet – eli menettely merkitsi samanlaista päätymistä soolomotettiin kuin Caccinilla soolomadrigaaliin. Tosin vanha polyfonia on vielä nähtävissä useampiäänisissä konsertoissa. Viadana julkaisi vielä kaksi muuta kokoelmaa motetteja basso vontinuon kera ja niistä otettiin uusinta- ja rinnakaispainoksia myöhemmin myös Saksassa.

Seuraavassa soolomotetin O quam suavis (“Oi kuinka suloinen”; Frankfurt, 1615) kokoelman kansilehti, motetin soolo- ja bassoääni sekä moderni partituuri; bassoa ei ole vielä numeroitu, mutta se sisältää alennus- ja ylennysmerkkejä mollisointujen ja dominanttitehoisten sointujen näyttämiseksi:

Viad2Via5Viadana.bassus O quam

O quam suavis est, Domine, spiritus tuus,
qui ut dulcedinem tuam in filios demonstrares
pane suavissimo de caelo praestito,
esurientes reples bonis,
fastidiosos divites dimittens inanes.

Oi kuinka suloinen on, Herra, henkesi,
jonka, osoittaaksesi miellyttävyytesi lapsille,
mitä makoisinta leipää taivaasta lähetit,
nälkäiset täyttäen kaikella hyvällä,
rikkauksista kylläiset lähettäen pois tyhjin käsin.

via3 Via4

Alessandro Grandi (n. 1575/80–1630)

Grandi oli Gabrielin oppilas, Monteverdin kuoron laulaja ja varajohtaja, joka oli sekä konsertoivan motetin että soolomotetin parhaita edustajia. Hänen musiikissaan näkyy siirtyminen pseudopolyfonisesta tyylistä todelliseen monodiaan. Hän julkaisi kaikenlaista vokaalimusiikkia, mutta ennen kaikkea 11 kirjaa motetteja (1610–30), joissa IV:stä kirjasta (1616–) alkaen painopiste siirtyy soolomotetteihin.

Ghirlanda

Tunnetuimpiin kuuluva soolomotetti O quam tu pulchra es (“Oi kuinka olet kaunis”) ilmestyi Leonardo Simonettin (k. 1630 jälk.) kokoelmassa Ghirlanda sacra scielta da diversi eccellentissimi compositori de varii motetti a voce sola (“Erilaisten yksiäänisten laulumotettien pyhä seppele koottuna monilta erinomaisilta säveltäjiltä”; 1625).

Grandi.O quam

O quam tu pulchra es,
Amica mea, columba mea,
Formosa mea
Oculi tui columbarum
Capilli tui sicut greges caprarum
Et dentes tui sicut greges tonsarum.
Veni de Libano, veni coroberis.
Surge propera, surge sponsa mea,
Surge dilecta mea, immaculata mea,
Surge, veni, quia amore langueo.

O kuinka olet kaunis,
ystäväni, kyyhkyläiseni,
kaunokaiseni,
Silmäsi ovat kuin kyyhkysillä,
hiuksesi kuin vuohilauma,
ja hampaasi kuin kerityt lampaat.
Tule Libanonista, tule seppelöitäväksi.
Nouse nopsaan, nouse morsioni,
nouse rakkaani, tahrattomani;
nouse, tule, sillä riudun rakkaudesta.

Lajien ja tyylien kirjavuutta sekä säveltäjiä

Ajan julkaisuissa toistuvat käsitteet sacri canti (pyhiä lauluja), sacri affetti (pyhiä sanoja/tunteita), ghirlanda sacra (pyhä seppele), affetti amorosi spirituali (hengellisiä rakkaussanoja) – eli mitään yleislajinimeä ei ollut, mikä on tyypillistä minkä tahansa tyylin alkuvaiheelle.

Marco Scacchin kirjoituksen Breve discorso sopra la musica moderna (“Suppea tutkielma uudesta musiikista”, 1649) mukaan kirkossa käytettiin stile mistoa eli stile imbastarditoa (sekatyyliä), jossa pelkän monodisen stile semplicen tai stile rappresentativo -resitatiivin lisäksi on kuvioita ja myös melodista etenemistä. Hän myös jakoi musiikin tyylit kolmeen peruskategoriaan: 1) stylus ecclesiasticus (kirkkotyyli), 2) stylus cubicularis (kamarityyli) ja 3) stylus theatralis (teatterityyli). Jaottelua jatkoivat hänen oppilaansa Christoph Bernhard (1628–92) sekä teoreetikkosäveltäjät J. J. Fux ja Johann Mattheson (1681–1764).

Sigismondo d’India (n. 1582–n. 1629) julkaisi kokoelman Novi concentus ecclesiastici (“Uusia kirkollisia yhteissointeja”, 1610). Ercole Portan (1585–1630) kokoelma Sacro convito musicale (“Pyhät musiikkipidot”, 1620) sisältää varhaisen orkesterimessun sekä myös duomotetteja.

Bartolomeo Barbarino (fl. n. 1593–n. 1617) oli venetsialainen laulaja, joka toimi Pesaron ja Parman kapellimestarina ja virtuoosifalsetistin. Hän julkaisi kokoelman Il primo libro de motetti (Venetsia, 1610). Giovanni Paolo Cimalla (n. 1570–1622 jälk.) on kokoelma Concerti ecclesiasticii (Milano, 1610), ja Girolamo Marinoni (fl. 1612–14), Monteverdin kuorolainen, julkaisi kokoelman Motetti a voce sola (1611).

Ignazio Donati (n. 1575–1638) toimi urkurina Urbinossa ja sittemmin Milanon katedraalin kapellimestarina. Hän julkaisi kokoelmia otsakkeilla motetti in concertoconcerti ecclesiasticimotetti concertatimotetti a voce sola, mm. Concerti ecclesiastici à 2–5 (1618). Cherubino Busattilta (k. n. 1644) on kokoelma Compagno ecclesiastico (1640). Severo Bonini (1582–1663)toimi urkurina Forlìssa (1613–). Hän oli Caccinin oppilas, joka julkaisi kokoelmat Madrigali e Canzonetti spirituali (1607) sekä Affetti spirituali a 2 voci, parti in istile di Firenze (1615).

CLAUDIO MONTEVERDI KIRKKOSÄVELTÄJÄNÄ

Monteverdi on vuosisadan alkupuoliskon merkittävin nimi kirkkosäveltäjänäkin. Vaikka hän on tullut tunnetuksi nimenomaan ooppera- ja madrigaalisäveltäjänä, oli hän suurimman osan uraansa kirkkomuusikko, sillä hänestä tuli Mantovan ajan (1591–1612) jälkeen 1613 Venetsian Pyhän Markuksen kirkon musiikinjohtajaksi (maestro di cappella). Monteverdi kirjoitti messuja ja motetteja vanhaan tyyliin (prima prattica), mutta suurimassa osassa kirkkosävellyksiään yhdisti vanhan polyfonian monikuoroisuuteen, monodiaan ja konsertoivan tyylin (seconda prattica).

Cremonan ja Mantovan vuosien kirkkomusiikki

Monteverdin ensimmäinen julkaisu on perinteistä kirkkomusiikkia, joka on sävelletty 15-vuotiaana Marc’Antonio Ingegnerin (n. 1536–92) opetuksessa Cremonassa: Sacrae Cantiunculae (“Kirkkolauluja”, 1582), jotka ovat vain kolmiäänisiä motetteja, mikä on sinänsä epätavallista.

Mantovassa Monteverdi sävelsi merkittävää kirkkomusiikkia, vaikkei se ollutkaan hovin jousisoittajalle velvollisuus, sillä siitä vastasivat Giaches de Wert (1535–96) ja kapellin johtaja Giovanni Gastoldi (n. 1550–1622). Wertin kuoltua Benedetto Pallavicino (n. 1551–1601) otti hovin kirkkomusiikin säveltäjän tehtävän, ja vasta Pallavicinon kuoltua 1601 Monteverdi sai kamari- ja kirkkomusiikin johtajan paikan. Yhtäkaikki Monteverdi oppi paljon kollegoiltaan, sillä hän osallistui messujen, psalmien ja motettien esityksiin. Mantovassa laulettiin kirkkomusiikkia paljon falsobordone-menetelmällä (“väärä basso”), mikä tarkoitti kuoron deklamointia sointujen päällä; Monteverdi otti tämänkin käyttöönsä.

Maria-vesper uuteen tyyliin

Sanctissimae Virgini Missa … (“Mitä pyhimmän Neitsyen messu”…; 1610) on kokoelma kirkkomusiikkia, jonka Monteverdi julkaisi uuden työpaikan saamisen toivossa (Pietarin kirkko, Venetsian Pyhän Markuksen kirkko?). Se sisältää kaksi osaa:

1) vanhatyylisen, kirkkoon sopivan messun, Missa da Capella a sei voci, fatta sopra il motetto ‘In illo tempore’ del Gombert (“Kappelimessu kuudelle lauluäänelle, tehty Gombertin motettiin ‘In illo tempore’  “[Niinä aikoina]); 2) modernia teatterityyliä hyödyntävän, hovikäyttöön enemmän soveltuvan kuuluisan Maria-vesperin nimellä Vespro della beata vergine da concerto, composto sopra canti fermi (“Maria-vesper konsertoivaan tyyliin, sävelletty cantus firmuksien pohjalta”) on huomattavin Mantovan-ajan aikaansaannos: täydellinen liturginen kokonaisuus.

Vespro-kansi

Maria-vesper sisältää viisi suurta ja loistokasta monikuoroista psalmia à 6–10. Psalmeja edeltää antifoneja korvaavassa mielessä neljä solistista ja konsertoivaa motettia, joiden tyyli on madrigalistis-oopperamainen, suorastaan eroottinen, sillä osa teksteistä on Korkeaveisusta: Nigra sum (“Musta olen”), motetti yhdelle lauluäänelle tuo mieleen Orfeon soololaulutyylin; Pulchra es (“Kaunis olet”) on kaksiääninen madrigaali ja barokin kamaridueton edeltäjä; Duo Seraphim (“Kaksi serafia”) on kolmiääninen taiturillinen kamarikonsertto; Audi coelum (“Kuule taivas”) on kuusiääninen motetti, joka alkaa kaksiäänisellä soololla ja pastoraalioopperoissa suosituilla kaikutehoilla.

Seuraavassa concerton kolmelle äänelle ja bassolle (bassus generalis) Duo Seraphim alkua nykypartituurina “Kaksi serafia julistavat toinen toisellensa/pyhä on Herra Jumala Sebaot”:

Duo1Duo2Duo3

Alkusoittomainen avausnumero (versikkeli ja responsus) tarjoaa Orfeus-ritornellon. Teoksen päätös koostuu 8-äänisestä sonaatista sopra Sancta Maria pro nobis, jossa soitincanzona ympäröi yksiäänistä kirkkolaulua, Ave maris stella -hymnistä (“Ollos tervehditty meren tähti”) sekä valtaisasta, 7-äänisestä, 6:n soittimen ja kenraalibasson tukemasta Magnificatista (Marian kiitosvirrestä), jossa on 12 osaa erilaisten laulu- ja soitinyhtyeiden vuorotteluna.

Venetsian Pyhän Markuksen kirkon kapellimestarina

Monteverdi pääsi 1613 Italian ehkä arvostetuimman kirkon musiikinjohtajaksi, jossa virassa hän pysyi loppuelämänsä, 30 vuotta. Hän sävelsi luonnollisesti ison määrän kirkkomusiikkia, jota ilmestyi 1615–29 erilaisissa kokoelmissa sekä kahdessa vain hänen musiikkiaan sisältävässä kokonaisjulkaisussa (1641, 1650).

Toisaalta hän jatkoi Maria-vesperin soolo-, duo- ja tertsettimotettien linjalla: Salve O Regina (“Ollos terveditty oi kuningatar”, 1624), joka on intohimoinen runsain koristein; O quam pulchra es (“Oi kuinka olet kaunis”; 1625) on kirkkomusiikin eroottisuuden huipentuma; Exulta filia (“Iloitse suuresti tytär”; 1629) sisältää on kolmijakoista tanssillisuutta; vaativa ja tanssillinen Laudate Dominum (“Ylistäkää Herraa”; 1641) on näyttävin tämän linjan edustaja; kaksi Salve Regina -sävelitystä (“Ollos tervehditty kuningatar”, 1641) kahdelle ja kolmelle äänelle ovat laadukkaita; Laudate Dominum a Basso Solo (1650) on virtuoosinen.

Monteverdin aistillista sävelitystä O quam pulchra -tekstistä voi verrata Grandin vastaavaan soolomotettiin:

Monteverdi.O quam pulchraMontev.O quam2Montev.O quam3Montev.O quam4

 

Selva morale e spirituale

Selva-kansi Selva-sisältö

“Moraalinen ja hengellinen messu/metsä” (1640) on toinen suuri Monteverdin kirkkomusiikkikokoelma, joka sisältää italiaksi ja latinaksi kaikkea soolokappaleista 8-ääniseen Magnificatiin: psalmeja, motetteja, säkeistöhymnejä, italialalsia moralisoivia lauluja, messun. Gloria à 7 voci concertata con due violini et quattro viole da brazzo on suuri ja loistelias, dramaattisia kontrasteja sisältävä konsertto, joka vertautuu vain Bachin h-molli-messuun. Confitebor terzo alla francese a 5 voci (“Kolmas Tulen ylistämään ranskalaiseen tapaan”) perustuu kahteen VIII kirjan eroottiseen madrigaaliin.

Gloria1 Gloria2

Beatus vir primo à 6 voci concertato con due violini et 3 viole da brazzo ovvero 3 tromboni quali anco si ponno lasciare (“Ensimmäinen Siunattu se mies 6:lle konsertoivalle lauluäänelle kahden viulun ja 3:n alttoviulun tai pasuunan kera, jotka voi myös jättää pois”) on rondomainen, rakenteeltaan lähes ostinato, joka perustuu VII kirjan madrigaaliin Chiome d’oro (“Kultaiset hiukset”).

Dixit Dominus secondo à 8 (Toinen Sanoi Herra) ja Magnificat primo à 8 ovat suuria kaksikuoroisia konsertoivia teoksia. Laudate Dominum primo concertato à 5 (“Ensimmäinen Ylistäkää Herraa konsertoivasti”) sooloäänille, kuorolle, 2:lle viululle ja continuolle edustaa tyypillistä vuorottelulle ja vahvistamiselle perustuvaa soolo–ripieno-käytäntöä. Messa da cappella à 4 edustaa vanhaa tyyliä, samoin Magnificat secondo à quattro voci.

Laudate Dominum omnes gentes,
laudate eum omnes populi.
Quoniam confirmata est super nos misericordia eius,
et veritas Domini manet in aeternum.
Gloria Patri, et Filio et Spiritui Sancto.
Sicut erat in principio, et nunc, et semper,
et in saecula saeculorum. Amen.

Ylistäkää Herraa kaikki pakanat,
ylistäkää häntä kaikki kansat.
Sillä pysyvä on ylitsemme hänen armonsa,
ja Herran totuus kestä ikuisesti.
Kunnia Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Niin kuin on ollut alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
(Psalmi 117, Vulgatassa psalmi 116)

Laudate dominum1 Laudate2

Messu- ja psalmikokoelma

Messa a quattro voci et Salmi a una, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, et otto voci, Concertati, e parte da capella (1650) on postuumisti julkaistu (Cavalli?) kokoelma, joka sisältää messun ja 14 psalmia, joissa konsertoivuus on hillitympää ja keskitytään kuorolle kirjoittamiseen. Aloittavana teoksena on yhä stile anticoa käyttävä, Monteverdin kolmas ordinarium-messu Messa da quattro voci da cappella. Mukana on Beatus vir seitsemälle lauluäänelle, kahdelle viululle ja continuolle

Kokoelma sisältää 5–6-äänisiä psalmeja a cappella continuon kera: Laudate pueri (“Ylistäkää palvelijat”) Laetatus sum (“Iloinen olen”), Nisi Dominus (“Jos ei Herra”) ja Lauda Jerusalem (“Ylistä Jerusalem”). Nisi Dominus aedificaverit domum à 3 voci, et due violini (“Jollei Herra huonetta rakenna”) on Monteverdin viimeisiä sävellyksiä, jossa on vaeltava basso canzonettan tyyliin.

Roomalainen kirkkomusiikki ja oratorio

Oli luonnollista, että Roomassa kirkkomusiikin traditio, etenkin paavin kappelissa, oli vanhakantaista ja yhtäältää renessanssin motettityyli jatkui. Palestrinan musiikki sai aseman virallisena kirkkomusiikkityylinä. Toisaalta jo Palestrina oli käyttänyt venetsialaista kaksoiskuoroisuutta (esim. Stabat Materissa 8:lle äänelle), joten oppilaat jatkoivat tyyliä ja toivat kenraalibasson sekä konsertoivuuden Roomaan. Giovanni Maria Nanino (1544/5–1607) jatkoi Palestrinan tyylissä. Giovanni Bernardini Nanino (n. 1560–1618) sävelsi pienimuotoisia motetteja kokoelmaksi Motecta (1610). Hän oli veljensä oppilas sekä Agostinin ja Allegrin opettaja.

Felice Anerio (n. 1560–1614) oli Palestrinan jatkaja paavin kapellin säveltäjänä. Hän julkaisi seitsemän kokoelmaa motetteja sekä hengellisiä että maallisia madrigaaleja, joissa käytti continuoa sekä monikuoroisuutta. Aneriolta on olemassa yhä suosittu, tonaaliselta kuulostava motetti Christus factus est (“Kristus on tehty”). Hänen motettinsa Crux fidelis (“Turvallinen risti”) kuuluu pitkäperjantain liturgiaan.

Christus factus est pro nobis
obediens usque ad mortem,
mortem autem crucis.
Propter quod et Deus exaltavit illum,
et dedit illi nomen,
quod est super omne nomen. 

Kristus on annettu meille
kuuliaisena aina kuolemaan saakka,
jopa ristikuolemaan.
Minkä vuoksi Jumala korotti hänet
ja antoi hänelle nimen,
joka on kaikkia nimiä korkeampi.

Anerio1Anerio2

Agostino Agazzari (1578–1640) opiskeli ja toimi musiikinjohtajana Roomassa (1602–06), mutta hän palasi kotikaupunkiinsa Sienaan, jossa toimi (1630–)katedraalin kuoronjohtajana. Hän sävelsi messuja, motetteja, hengellisiä konserttoja ja madrigaaleja. Agazzarin maine perustuu pastoraalidraamalle Eumelio (1606) sekä ensimmäisiin kuuluvalle continuo-tutkielmalle Del sonare sopra il basso (“Basson päällä soittamisesta”, 1607).

Agazzari1Agazzari2

Gregorio Allegri (1582–1652) oli paavin kapellin laulaja (1629–), joka kirjoitti kuluisan teoksen Miserere. Se on psalmisävelitys pääosin falsobordone-tyylissä kolmelle kuorolle, joista yksi laulaa pelkkää yksiäänistä kirkkolaulua ja kaksi muuta ovat antifonisessa suhteessa. Teoksessa on poikkeuksellisen koristeltuja jaksoja, joista huolehtii koristeet improvisoiva korkea sopraano. Miserere oli paavin vartioima legendaarinen sävellys, jonka 14-vuotias Mozart kopioi korvakuulolta.

Mis.1Mise2Mise3

Miserere mei, Deus: secundum magnam misericordiam tuam.
Et secundum multitudinem miserationum tuarum, dele iniquitatem meam.
Amplius lava me ab iniquitate mea: et a peccato meo munda me.
Quoniam iniquitatem meam ego cognosco: et peccatum meum contra me est semper.
Tibi soli peccavi, et malum coram te feci: ut justificeris in sermonibus tuis, et vincas cum judicaris.
Ecce enim in iniquitatibus conceptus sum: et in peccatis concepit me mater mea. (Vulgata, psalmi 50)

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi.
Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni.
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut: olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset.
Syntinen olin jo syntyessäni: synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (psalmi 50)

Paolo Agostinin (1593–1629) musiikissa on sekä monikuoroisuutta että continuo. Kuuluisia ovat hänen 48-ääninen messunsa paavi Urbanus VIII:lle sekä 8-kuoroisuutta käyttävät teoksensa. Hän toimi Pietarin kirkon kapellimestarina (1627–).

Antonio Maria Abbatini (1609/10–1677/79) oli Naninojen oppilas, joka työskenteli Rooman eri kirkoissa musiikinjohtajana. Hän julkaisi useita kirjoja sacre canzoni (“kirkollisia lauluja”), valmisti uuden gregoriaanisen laulun kokoelman (1634–) ja oli oppineen teoreetikon maineessa, kenties Cestin opettaja.

Orazio Benevoli (1605–72)

Benevolia pidettiin omana aikanaan Palestrinan ehkä tärkeimpänä seuraajana. Baijerin aikaa (1644–46) lukuun ottamatta hän toimi Roomassa eri viroissa ja oli lopuksi Pietarin kirkon Juliuksen kappelin musiikinjohtaja (1646–). Yleensä suurissa paavillisissa juhlatilaisuuksissa tarvittiin Benevolin kykyjä kuusikuoroisen musiikin kirjoittajana. Ikävä kyllä hänen suurimpia, 2–6-kuoroisia partituureja ei koskaan painettu, ainoastaan 2–3-äänisiä motetteja. Hän sävelsi muita vesper-psalmeja, joissa soolot ja kuorot vaihtelevat, kuten Laetatus sum (“Ilo valtasi minut”, psalmi 121/122), Dixit Dominus (“Herra sanoi”, psalmi 109/110), Miserere (“Armahda minua”; psalmi 50/51) sekä Magnificat (“Minun sieluni suuresti ylistää Herraa”; Luukas 1: 46–55). Missa Azzolina (1656/57) kahdelle 5-ääniselle kuorolle on sävelletty ruttoaallon vuoksi kardinaali Azzolinille, joka oli Ruotsin eronnen kuningatar Kristiinan neuvonantaja.

Seuraavassa Magnificatin teksti:

Magnificat anima mea Dominum
Et exultavit spiritus meus in Deo salutari meo.
Quia respexit humilitatem ancillæ suæ:
ecce enim ex hoc beatam me dicent omnes generationes.
Quia fecit mihi magna qui potens est, et sanctum nomen eius.
Et misericordia eius a progenie in progenies timentibus eum.
Fecit potentiam in bracchio suo,
dispersit superbos mente cordis sui.
Deposuit potentes de sede et exaltavit humiles.
Esurientes implevit bonis et divites dimisit inanes,
Suscepit Israel puerum suum recordatus misericordiæ suæ,
Sicut locutus est ad patres nostros, Abraham et semini eius in sæcula.

Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,
ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;
sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen.
Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.
Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät.
Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan;
hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan,
niinkuin hän on meidän isillemme puhunut,
Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti,
(Luukkaan evankeliumi, I/46–55)

 

ORATORIO

Uusi monodinen laulu ja sen mahdollistama esittävä eli teatterityyli tuli saman tien käyttöön kirkkomusiikissakin ja vei varsin pian kokeiluihin kirkollisen musiikkinäytelmän alueella, joita oli toki ollut keskiajalta lähtien. Vuosisadan puoliväliin mennessä (ensi kerran n. 1640) ryhdyttiin näistä esityksistä käyttämään nimeä oratorio (= rukoussali) niiden esityspaikan mukaan, vaikka nimitys ei tarkoittanutkaan aluksi mitään tiettyä lajia, genreä. Termi oratorio on peräisin Pietro della Vallen (1586–1652) kirjeestä. Erikseen kehittyivät oratorio latino (latinankielinen oratorio) ja oratorio volgare (italiankielinen oratorio).

Keskeisessä asemassa oli Rooman P. Marcelluksen kirkon Confraternità del Santissimo Crocifisso (“Mitä pyhimmän ristiinnaulitsemisen veljeskunta”), jonka oratoriossa oli järjestetty esityksiä vuodesta 1522 alkaen, musiikkia Palestrinasta Carissimiin. Erästä sen esitystä kuvaa 1639 ranskalaisviulisti André Maugars:

“Tätä ihailtavaa ja lumoavaa musiikkia esitetään vain perjantaisin kello kolmen ja kuuden välillä paastonaikana. Kirkko ei ole aivan yhtä iso kuin Pariisin Sainte Chapelle. Sen perällä on tilava kuoriaitaus, jossa on keskikokoiset, erittäin suloiset ja lauluäänille sopivat urut. Kirkon molemmilla puolilla on kaksi pientä lehteriä, joihin on sijoitettu kaikkein parhaat soittajat. Lauluäänet aloittivat psalmilla motetin muodossa ja sitten soittimet esittivät erittäin hienon sinfonian. Tämän jälkeen lauluäänet esittivät tarinan Vanhasta Testamentista hengellisen näytelmän tapaan (comédie spirituelle), kuten Susannasta, Juuditista ja Holoferneestä, Daavidista ja Goljatista. Jokainen laulaja esitti kertomuksen henkilöä ja välitti täydellisesti      sanojen ilmaisusisällön (énergie des mots). Sitten eräs kuuluisimmista saarnajasta esitti kehotuksen (exhortation), minkä jälkeen musiikilla luettiin (récitoit) päivän evankeliumi, kuten kertomus laupiaasta samarialaisesta, Kaanaan häistä, Lasaruksesta, Maria Magdaleenasta ja meidän Herramme kärsimyksistä. Laulajat jäljittelivät erinomaisesti evankelistan hahmottelemia henkilöitä. En osannut ylistää kyllin tätä resitatiivista musiikkia; sitä täytyy kuulla itse paikan päällä       arvioidakseen sen ansioita.”

Emilio de’ Cavalieri (1550–1602)

Cav1

Cavalieri järjesti ensimmäisen hengellisen oopperan, moraliteetin, näytöksen Roomassa: teos oli La rappresentatione di anima e di corpo (“Sielun ja ruumiin kuvaus/esitys”; 1600 ). Vaikka kyseessä oli uuden laulutyylin ensiesittely Roomassa, sinänsä siellä oli olemassa pitkä poikien karnevaaliaikana esittämien kirkkonäytelmien traditio. Teoksessa kuullaan laulusoolojen, canzonette spirituali (hengellisiä lauluja), ja tanssillisten kuorojen välissä (villanella-tyyliä) laajoja stile rappresentativon mukaisia resitatiiveja, kunnes teoksen päättää juhla tansseineen (festa).

Allegoristen hahmojen joukossa on Ruumiin ja Sielun lisäksi Nautinto, Aika, Maailma, Järki, Neuvo, Seura, Enkeliopastaja, Maallinen elämä, Tuomittuja sieluja, Enkeleitä ja Siunattuja sieluja; puhutussa prologin esiintyvät lisäksi Tietoisuus ja Varovaisuus. Esitys oli valtava menestys ja se piti toistaa kolme kertaa peräjälkeen, sillä ihmiset olivat liikutettuja ja itkivät tunteiden kuvauksen voimakkuuden johdosta, joka oli kaikkien mielestä paljon vakuuttavampaa kuin Perin ja Caccinin firenzeläisesityksissä. Cavalierin teos on varhaisin painettu (kirkko-)ooppera ja ensimmäinen esimerkki partituurista, joka on julkaistu kenraalibassonumeroin. Cavalierin keksintö ei johtanut suoranaiseen vastaavien teosten tulvaan, mutta 1600-luvun alkuvuosikymmeninä tehtiin useita puolidramaattisia ja dialogimuotoisia esityksiä raamatullisista aiheista.

Seuraavassa näyte II näytöksen 4. kohtauksen alusta, jossa on ritornelloja, Nautinnon (Piacere) osuutta yhtyelauluna sekä Ruumiin ja Sielun stile rappresentativoa:

ATTO SECONDO. Scena quarta

PIACERE
Chi gioia vuol, chi brama/Joka tahtoo iloita, joka haluaa
gustar spassi e piacere/nauttia huvituksista ja nautinnoista
mentre il tempo lo chiama./silloin kun aika kutsuu.
Venga, venga a godere,/Tule, tule nauttimaan,
getti gli affanni suoi./heitä syrjään huolesi.
Corra a gioir con noi./Kiirehdu iloitsemaan kanssamme.

Gli augelli pargoletti,/Pikkulinnut
cantan su gli arbuscelli:/laulavat pensaikoissa:
i pesci semplicetti/ja yksinkertaiset kalat
guizzano pei ruscelli,/polskivat purosissa
e invitano al piacere/ja kutsuvat nautintoon
con numerose schiere./suurissa parvissa.

Ridono i prati erbosi,/Nauravat ruohoniityt,
c’han coloriti i manti;/joilla on värilliset viitat
le selve e i boschi ombrosi/metsät ja metsiköt
son lieti e festeggianti:/ovat onnellisia ja juhlivia:
ogni piaggia fiorita/jokainen kukkarinne
a l’allegrezza invita./kutsuu iloon.

CORPO
A questi suoni e canti./Näiden laulujen soidessa
Alma, muover mi sento./tunnen mieleni liikahtavan
Come la foglia al vento./kuin lehden tuulessa.

ANIMA
Come ti cangi presto?/Miten voit muuttua niin nopsaan?
Sta’ forte e non temere,/Ole luja äläkä pelkää,
quest’è falso piacere./sillä tämä on väärää nautintoa.

Cav2Cav3Cav4

Giovanni Francesco Anerio (1567–1630) oli Palestrinan oppilas, joka laati kokonaisuuden Teatro armonico spirituale (“Sopusointuinen hengellinen teatteri”; 1619). Se on kokoelma laudoja, raamatullisia dialogeja solisteille, kuorolle ja soittimille, samalla oratorion esiaste. Hän julkaisi opettajansa Missa Papae Marcellin urkucontinuon kera ja sävelsi itse suosittuja messuja: Missa La Battaglia (“Taistelumessu”) ja Missa Pro Defunctis (“Kuolleiden messu”; 1614).

Domenico Mazzocchi (1592–1665) kirjoitti useita oratorioita, joukossa Il coro di profeti (“Profeettojen kuoro”), jossa on lauluja ja tanssillisia kuoroja Cavalierin tapaan. Kokoelmassa Musiche sacre, e morali (1640) on monenlaisia moraalisia lauluja sekä lopuksi lamento Neitsyt Marian kunniaksi Monteverdin Selva moralen tapaan. Sacrae concertationes (1664) sisältää latinalaisia kirkkolauluja, joita laulettiin oratorio-tiloissa ennen kuin oratorio sävellysmuotona vakiintuiMazzochi sävelsi vielä teokset Dialogo di Lazaro (“Lasarus-näytelmä”) ja Dialogo della Maddalena (“Magdalena-näytelmä”), joissa soolot ja kuorot vuorottelevat.

Marco Marazzoli (1602–62) sävelsi tusinan verran latinalaisia ja italialaisia oratorioita tai kirkollisia dialogeja jo noin 1640, joita ei julkaistu. Aiheina niissä ovat mm. Lasarus, Jeesus Samariassa, Jeesuksen syntymä ja ylösnousemus. Hän on näissä Carissimin tärkein edeltäjä.

Luigi Rossi (1597–1653)

Rossi sävelsi ainakin seitsemän oratoriota Rooman Santa Maria in Vallicella -kirkon oratorioon (1641–45). Ne ovat Giuseppe (“Joosef”), Oratorio per la Settimana Santa (“Piinaviikon oratorio”, G. C. Raggioli), O cecità del misero mortale (“Oi kurjan kuolevaisen sokeutta”), Un peccator pentito (“Katuva syntinen”), Inferno (“Helvetti”), Predica del sole (“Aurinkosaarna”) sekä “Ancor’ satio non sei” (“Vielä en ole kylläinen”).

Piinaviikon oratorion henkilöitä ovat Pilatus, Demoni ja Neitsyt, minkä lisäksi esiintyy väkijoukko (turba) ja demonien kuoro. Alussa väki pyytää Pilatukselta Barabbaan vapauttamista Jeesuksen sijaan. Toisessa osassa Neitsyt pyytää armoa, mutta helvetti demoneineen riuemuitsee. Oratorio päättyy madrigaaliin “Piangete occhi, piangete!” (“Itkekää silmät, itkekää!”). Kuullaan stile rappresentativoa, aarioita ja kuoroja.

Oratorioissa on kaksi päätyyppiä: osa on oopperamaiseen tapaan dramaattisia ja käsittelee pyhien elämää tai jotain Raamatun tarinaa; muut käsittelevät hengellistä aihetta ilman henkilöitä ja lähestyvät kantaattia. Rossi yhdistelee oratorioissaan resitatiiveja lyhyisiin ariosoihin ja aarioihin, joissa on ritornelloja, sekä päätöksen continuo-madrigaaleihin.

Giacomo Carissimi (1605–1674)

Giacomo_Carissimi

Carissimi toimi kuolemaansa saakka Collegium Germanicumin (“Saksalaisen kollegion”) kapellimestarina (1630–). Hän oli Charpentierin ja A. Scarlattin opettaja. Carissimi sävelsi motettien ja kantaattien lisäksi vain oratorioita, joita on säilynyt 16 latinalaista ja kaksi italialaista. Tosin näistä vain 10:tä pidetään varsinaisina oratorioina ja loput lähestyvät kantaattia.

Teoksista Abraham et IsaacBaltazarDiluvium universale (“Vedenpaisumus”), Dives malus/Historia divitis (“Turmeleva rikkaus/Kertomus rikkauksista”), Ezechia (“Hiskia”), JephteJobJonasJudicium extremum (“Viimeinen tuomio”) ja Judicius Salomonis (“Salomon tuomio”) ovat selvästi oratorioita ja kuusi muuta ovat lajiltaan kiistanalaisia. Aiheet ovat siten pääosin Vanhasta Testamentista, kun taas Maria- ja pyhät henkilöt -aiheet puuttuvat.

Pääteoksia on Jephte (“Jefta”), jossa on nimihenkilön lisäksi Tytär, Kertoja ja kaksi kaikua, sekä Jonas ja Judicium extremum, jotka kestävät noin 20–25 minuuttia ja on sävelletty viimeistään noin 1650. Ne ovat dramaattisia ja ilmaisuvoimaisia teoksia, vaikka niissä luovutaankin näyttämöllisyydestä (joskus harrastettiin pukuja ja lievää näyttelemistä). Kertojalla (testo tai historicus) ja kuorolla on keskeinen rooli, välillä on sooloja tai duettoja, jotka lähestyvät kantaattien aarioita.

Jefta alkaa kertojan osuudella, jossa selitetään Jeftan sotaanlähtö ammonilaisia vastaan. Voitettuaan sodan riemuitsevaa Jeftaa tulee kotiovella vastaan hänen laulava ja tanssiva tyttärensä, mikä synnyttää tragedian. Lopussa tytär valittaa kohtaloaan kaikujen vastatessa valitukseen, ja loppukuoro vielä yhtyy suruun samaan tapaan kuin vaikkapa Blow’n ja Purcellin oopperoissa.

I. HISTORICUS (Altus solo)
Cum vocasset in proelium filios/Koska kutsui sotaan lapset
Israel rex filiorum Ammon/Israelin Ammonin lasten kuningas,
et verbis Jephte acquiescere noluisset,/eikä Jeftan sanoja tahtonut kuunnella.
factus est super Jephte Spiritus Domini/Jeftan ylle tuli Herran henki
et progressus ad filios Ammon/ja hän meni Ammonin lapsia vastaan
votum vovit Domini dicens:/ja antoi Herralle valan:

II. JEPHTE (Tenor solo)
“Si tradiderit Dominus filios Ammon/”Jos saatat Herra Ammonin lapset
in manus meas, quicumque primus/käsiini, kuka tahansa ensiksi
de domo mea occurrerit mihi,/tulee kotiovellani minua vastaan,
offeram illum Domino in holocaustum.”/hänet annan Herralle teurasuhriksi.”

IX. HISTORICUS (Basso solo)
Cum autem victor Jephte in domum suam/Kun voittoisa Jefta kotiinsa palasi,
reverteretur, occurrens ei unigenita filia sua,/riensi häntä vastaan hänen ainut tyttärensä
cum tympanis et choris praecinebat:/rumpua helisyttäen ja tanssien:

X. FILIA
“Incipite in tympanis, et psallite in cymbalis./Lyökää rumpua ja soittakaa symbaaleilla.
Hymnum cantemus Domino,/Laulakaamme ylistysvirsi Herralle
et modulemur canticum./ja sepittäkäämme laulu.
Laudemus regem coelitum,/Ylistäkäämme taivasten valtijaa
laudemus belli principem,/ylistäkäämme sodan ruhtinasta,
qui filiorum Israel victorem ducem reddidit.”/joka vei Israelin lasten johtajan voittoon.

XXIII. FILIA/ECCHO
“Plorate colles, dolete montes,/Valittakaa kukkulat, valittakaa vuoret,
et in afflictione cordis mei ululate!/ja vaikeroikaa sydämeni ahdinkoa!
Ululate!/Vaikeroikaa!
Ecce moriar virgo et non potero/Siispä kuolen neitsyeenä enkä voi
morte mea meis filiis consolari,/kuollessani saada lohtua lapsiltani,
ingemiscite silvae, fontes et flumina,/voihkikaa metsät, lähteet ja virrat,
in interitu virginis lachrimate!/tuhoa neitsyen itkekää!
Lachrimate!/Itkekää!

Car.1Car.2Car.3

Francesco Foggia (1604–88) säveksi teokset David fugiens a facie Saul (“Daavid pakenee Saulin edestä”) ja Tobias sekä Victoria Passionis Christi (“Kristuksen kärsimysten voitto”), joka on ensimmäisiä passio-oratorioita. Bonifazio Grazianilla (1604/5–64) on oratorio AdamFilius prodigus (“Tuhlaajapoika”). Sekä Foggia että Graziani sävelsivät rinnan Carissimin kanssa, joten heidän musiikkityyleissään on yhtäläisyyksiä.

 

HENGELLINEN KONSERTTO SAKSASSA

Luterilaiset säveltäjät alkoivat käyttää varhain italialaista tyyliä: ensin tehtiin koraalimotetteja renessanssimotettien tapaan, sitten monodioita ja konserttoja. Useimmat heistä tekivät matkoja Italiaan tutustuakseen uusiin tekniikoihin, joskin 30-vuotinen sota (1618–48) hankaloitti tuntuvasti tätä toimeliaisuutta. Etelä- ja itä-Saksan säveltäjät katolisina seurasivat luonnollisimmin italialaisvirtauksia, kun taas muun Saksan osin luterilaiset (pohjois-Saksa) ja osin katoliset alueet (länsi-Saksa) perustivat kirkkomusiikkinsa myös ranskalaisiin aineksiin. Luterilaisessa musiikissa koraali oli luonnollisesti keskeisellä sijalla kaiken aikaa.

Christophorus Demantius (1567–1643)

Demantius oli Monteverdin täsmällinen aikalainen, mutta tyylillisesti vanhakantaisempi ylimenohahmo Lasson polyfonian ja uuden italialaisuuden (Praetorius ym.) välissä. Demantius syntyi Böömissä, tuli 1594 Wittenbergiin, josta hän siirtyi pian Leipzigiin ja toimi seuraavaksi Zittaussa (1597–1604) Saksissa, kunnes hän sai 1604 Freibergin katedraalin kanttorin paikan.

Demantius julkaisi runsaasti musiikkia. Zittaussa valmistunut vesperkokoelma Trias precum vespertinarum (“Kolminaisuusrukouksia vespereitä varten”; Leipzig, 1602) sisältää muun muassa 4–6-äänisiä psalmeja soittimien kera. Kokoelmassa Triades Sioniae (“Siionin kolmisointuja”; 1619) hän käyttää uutta basso continuoa. Threnodiae Das ist: Auserlesene Trostreiche Begräbnis Gesänge (“Valituslauluja. Se on: Valittuja lohduttavia hautajaislauluja”; Freiberg, 1620) on valtava kokoelma 1–6-äänisiä homofonisia kuolemaan liittyviä lauluja. Demantius kirjoitti myös merkittäviä teoreettisia tutkielmia.

Michael Praetorius (1571–1621)

praetorius

Praetorius toimi viroissa Wolfenbüttelissä ja Dresdenissä. Hän oli kenties huomattavin myöhäisrenessanssin ja varhaisbarokin edustaja saksalaisella alueella. Praetorius julkaisi 9-osaisen sarjan Musae Sioniae (Siionin muusat; 1605–11), jossa on 1244 koraaliin ja  venetsialaiseen monikuoroisuuteen  perustuvaa teosta, konsertoivia teoksia basso continuon kera. Näistä voi mainita esimerkiksi kolmikuoroisen Allein Gott in der Höh’ sei Ehr (“Yksin Jumalalle kunnia korkeuksissa”).

prae.musae-kansi

Kokoelma Polyhymnia caduceatrix et panegyrica (“Polyhymnian [kuorolaulun ja hymnien jumalatar] airut ja ylistys”; 1619) on mahtava koraalisovitusten kokoelma, jossa on muun muassa Missa gantz Teudsch (“Kokonaan saksalainen messu”) sekä mitä moninaisimmin venetsialaisittain käsiteltyjä koraalikonserttoja: kaksikuoroinen Wie schön leuchtet der Morgenstern (“Miten kauniisti loistaa kointähti”), kolmikuoroinen Puer natus in Bethlehem (“Poika on syntynyt Beetlehemissä”) sekä peräti viisikuoroinen In dulci jubilo (“Suloisessa ilossa”).

Prae1Prae4Prae9
Kokoelman basso continuo -stemman äänilehden kansi, In dulci jubilon toisen osan cantus 1:n sekä continuon äänilehdet.

Seuraavassa nelisäkeistöisen In dulci jubilon toinen puolisko, jossa lauletaan viimeinen, neljäs säkeistö “trumpettien ja patarumpujen soidessa” (“mit Trommeten und Heerpaucken”).

Ubi sunt gaudia/Siellä vallitsee ilo
Nirgend mehr denn da!/suurempi kuin missään muualla.
Da die Engel singen/Kun enkelit laulavat
Nova cantica,/uusia lauluja,
Und die Schellen klingen/ja kellot kaikuvat
In regis curia./kuninkaan hovissa.
Eia, wären wir da!/Oi jos olisimme siellä!

Christoph Strauss (n. 1575–1631)

Strauss oli merkittävä itävaltalaissäveltäjä varhaisbarokissa. Hän toimi Itävallan hovin kamariurkurina ja musiikinjohtajana, mutta joutui kärsimään keisari Ferdinand II:n (1619–) epäsuosiosta, pyytämään palkkioitaan sekä menettämään asemansa, joten hän ei saanut ansaitsemaansa tunnustusta uransa lopuilla. Hänet valittiin kuitenkin 1626 P. Tapaninkirkon kapellimestariksi.

Strauss julkaisi kaksi isoa kokoelmaa: Nova ac diversi moda sacrarum cantionum (“Kirkkolaulujen uusi ja erilainen tyyli”; Wien, 1613), joka sisältää 36 motettia à 5–10 ja on Gabrieli-tyylistä musiikkia; messukokoelmassa (1631) on 16 messua à 8–20. Moteteissa on usein soittimia mukana, ja ne ovat otsakkeiltaan konserttoja tai sonaatteja eli Strauss on niissä jo uuden ajan miehiä. Hän sävelsi myös konsertoivia messuja: Missa Maria concertata, jossa on kaksi kuoroa: 4-ääninen, ripienoissa soittimin vahvistettu soolokuoro sekä 5-ääninen kuoro obligato-soittimien ja ripieno-äänten kera.

Melchior Franck (n. 1580–1639) oli Hasslerin oppilas, joka edeltää kolmea suurta seuraavaa säveltäjää kokoelmillaan Geistliche Gesänge und Melodeyen (“Hengellisä lauluja ja sointuja”; 1608), Geistlicher musikalischer Lustgarten (“Hengellinen musiikkipuutarha”; 1616) sekä Paradisus Musicus (1636).

Johann Hermann Schein (1586–1630)

Schein-kansi

Schein sai koulutuksen Dresdenissä, toimi hovikapellimestarina Weimarissa (1613–) ja Leipzigin Tuomas-kanttorina (1616–). Hänen suuri saavutuksensa oli Opella novageistliche Concerten, Mit 3, 4 und 5 Stimmen, zusampt dem General-Bass, auff jetzo gebräuchliche Italianische Invention I–II (“Uusi teos hengellisiä konserttoja 3, 4 ja 5 lauluäänelle kenraalibasson kera nykyisin tavattavaan italialaiseen tyyliin”; 1618, 1626). Kokoelmissa on koraalikonserttoja 2–3:lle lauluäänelle ja continuolle, yhteensä 30 + 32 hengellistä koraalikonserttoa. Koraalimelodiaa käytetään lähtökohtana kahden sopraanon imitoivalle duetolle, esimerkiksi teoksessa Christ, unser Herr, zum Jordan kam (“Kristus Herramme tuli Jordanille”; 1618). Fontana d’Israel/Israelis Brünlein (“Israelin kaivo/lähde”, 1623) sisältää 26 madrigalistista, 5-äänistä motettia continuon kera.

Christ unser Herr zum Jordan kam
Nach seines Vaters Willen,
Von Sankt Johanns die Taufe nahm,
Sein Werk und Amt zu erfüllen;
Da wollt er stiften uns ein Bad,
Zu waschen uns von Sünden,
Ersäufen auch den bittern Tod
Durch sein selbst Blut und Wunden;
Es galt ein neues Leben. (Luther, 1541)

Kristus Herramme tuli Jordanille
isänsä tahdon mukaan,
ja otti kasteen Pyhältä Johannekselta.
täyttääkseen työnsä ja tehtävänsä:
hän halusi perustaa meille kylvyn
pestäkseen meidät synnistä,
ja hukuttaa myös katkeran kuoleman
oman verensä ja haavojensa kautta
ja antaa meille uuden elämän.

Sch1Sch2Sch3

Samuel Scheidt (1587–1654)

Scheidt toimi pääasiassa Hallessa urkurina ja hovikapellimestarina. Hänen kokoelmansa Cantiones sacrae (1620) ovat kaksoiskuoromotetteja koraaleiden pohjalta. Pars prima concertuum sacrorum (“Ensimmäinen osa kirkkokonserttoja”; 1622) sisältää kolme magnificatia, luterilaisen messun sekä seitsemän motettia/konserttoa, joissa on urkucontinuo sekä konsertoivia soittimia.

Neljä osaa Newe geistliche Concerten (“Uusia hengellisiä konserttoja”; 1631–40) sisältävät pienelle lauluyhtyeelle ja continuolle sävellettyjä magnificateja sekä koraalikonserttoja, jotka ennakoivat koraalikantaattia, sillä hän sävelsi usein 2–3 säkeistöä, joskus koko koraalin, mm. Wenn wir in höchsten Nöten sein (“Kun olemme suurimmassa hädässä”). Kokoelma Liebliche Krafft-Blümlein (“Soma voimakukkanen”; 1635) käsittää 12 konserttoa kahdelle äänelle ja continuolle.

 

HEINRICH SCHÜTZ (1585–1672)

Schutz

Schütz oli saksalaisen musiikin ja barokin keskeisiä hahmoja, 1600-luvun Saksan etevin säveltäjä, jonka tuotanto on mittava ja sisältää noin 500 liturgista kirkkomusiikkiteosta. Muuta ei ole säilynyt (ooppera Dafne on hävinnyt) tai olemassa (kuten soitinmusiikkia), paitsi op. 1:n 19 italialaista madrigaalia (1611). Hän oli “Saksan” musiikin isä, joka näytti, miten saksa taipuu uudelle musiikkikielelle ja miten kirjoitetaan saksalainen resitatiivi eli mikä on saksalainen “puherytmi” musiikissa. Sikäli hän Monteverdin, Lullyn ja Purcellin rinnakkaistapaus omalla kielialueellaan. Schütz teki musiikissaan synteesin alankomaalaisesta polyfoniasta, luterilaisesta (koraali)musiikkiperinteestä ja uusista italialaiskeksinnöistä (konsertoivasta tyylistä).

Schütz syntyi Saksissa, toimi kuoropoikana Kasselissa (1598–), kirjoittautui Marburgin yliopistoon (1608), opiskeli G. Gabrielin johdolla (1609–12), kunnes lakiopinnot jatkuivat (1613–). Hänet valittiin Dresdenin hovikapellin johtajaksi (1617–), jossa virassa hän pysyi loppuelämänsä ajan. 30-vuotisen sodan aika (1618–48) ei voinut olla jättämättä jälkiään elämään ja tuotantoon: yhtäältä hän etsiytyi Italiaan takaisin, jossa tapasi Monteverdin (1628–29), ja oleskeli myös Kööpenhaminassa (1633–35 ja 1642–44); toisaalta hän joutui rajoittumaan työssään usein pienimuotoiseen kirkkomusiikkiin.

Hengellisiä konserttoja, motetteja ja kirkkosinfonioita

Psalmen-kansi  S3
Psalmen Davids -kansi ja näyte falsobordonesta psalmista Wie lieblich sind deine Wohnungen.

Kokoelmassa op. 2 Psalmen Davids Sampt Etlichen Moteten und Concerten mit acht und mehr Stimmen Nebenst andern zweyen Capellen/daß dero etliche auff drey und vier Chor nach Beliebung gebraucht werden können. Wie auch Mit beygefügten Basso continovo, vor die Orgel/Lauten/Chitaron etc., SWV 22–47 (1619) venetsialaisuus näkyy ja kuuluu. Se sisältää 26 monikuoroista teosta, joista osa on sävelletty uskonpuhdistuksen 100-vuotisjuhlallisuuksiin 1617. Enimmät ovat kahdelle kuorolle (à cappella) ja continuolle, mutta kuoro-osuuksia voi myös soittaa. Säveltäjä ilmoittaa joskus erikseen kokoonpanot coro cappella (tavallinen laulukuoro) ja coro favorito (valikoitu/solistinen kuoro).

Myös 3- ja 4-kuoroisia kappaleita on kokoelmassa. Zion spricht, der Herr hat mich verlassen” (“Siion puhuu, Herra on minut jättänyt”; SWV46) sisältää kaksi favorito- ja kaksi ripieno-kuoroa ja favoritoihin tulevat lisäksi kornetit ja pasuunat. Psalmissa Danket dem Herren (“Kiittäkää Herraa”) on neljä yhdistettyä laulu- ja soitinkuoroa. Schütz käyttää myös italialaista falsobordonea, kuorodeklamaatiota soinnulla, mm. teoksessa Wie lieblich sind deine Wohnungen (“Miten suloisia ovat asuinsijasi”; SWV29).

Danket dem Herren

Nelikuoroisen psalmin Danket dem Herren (SWV45) avauksessa soololaulajaa säestää ensin kolme pasuunaa, sitten pieni coro favorito, kunnes myöhemmin päästään kolmen kuoron yhteisesiintymään ja aivan päätöksessä kaikki voimat ovat läsnä:

S4S6S7

1 Danket dem HERRN; denn er ist freundlich, denn seine Güte währet ewiglich.
2 Danket dem Gott aller Götter, denn seine Güte währet ewiglich.
3 Danket dem HERRN aller Herren, denn seine Güte währet ewiglich,
4 der große Wunder tut allein, denn seine Güte währet ewiglich;
5 der die Himmel weislich gemacht hat, denn seine Güte währet ewiglich;
6 der die Erde auf Wasser ausgebreitet hat, denn seine Güte währet ewiglich;
7 der große Lichter gemacht hat, denn seine Güte währet ewiglich:
8 Die Sonne, dem Tag vorzustehen, denn seine Güte währet ewiglich,
9 den Mond und Sterne, der Nacht vorzustehen, denn seine Güte währet ewiglich;
10 der Ägypten schlug an ihren Erstgeburten, denn seine Güte währet ewiglich 11 und führte Israel heraus, denn seine Güte währet ewiglich
12 durch mächtige Hand und ausgerecktem Arm, denn seine Güte währet ewiglich;
13 der das Schilfmeer teilte in zwei Teile, denn seine Güte währet ewiglich
14 und ließ Israel hindurchgehen, denn seine Güte währet ewiglich;
15 der Pharao und sein Heer ins Schilfmeer stieß, denn seine Güte währet ewiglich;
16 der sein Volk führte in der Wüste, denn seine Güte währet ewiglich; 17 der große Könige schlug, denn seine Güte währet ewiglich
18 und erwürgte mächtige Könige, denn seine Güte währet ewiglich:
19 Sihon, der Amoriter König, denn seine Güte währet ewiglich
20 und Og, den König von Basan, denn seine Güte währet ewiglich,
21 und gab ihr Land zum Erbe, denn seine Güte währet ewiglich,
22 zum Erbe seinem Knecht Israel, denn seine Güte währet ewiglich;
23 denn er dachte an uns, da wir unterdrückt waren, denn seine Güte währet ewiglich;
24 und erlöste uns von unsern Feinden, denn seine Güte währet ewiglich;
25 der allem Fleisch Speise gibt, denn seine Güte währet ewiglich.
26 Dankt dem Gott des Himmels, denn seine Güte währet ewiglich.

  1. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
  2. Kiittäkää jumalien Jumalaa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
  3. Kiittäkää herrain Herraa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  4. häntä, joka yksin tekee suuria ihmeitä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  5. häntä, joka on taidolla tehnyt taivaat, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  6. häntä, joka on vetten ylitse levittänyt maan, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  7. häntä, joka on tehnyt suuret valot, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti:
  8. auringon hallitsemaan päivää, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  9. kuun ja tähdet hallitsemaan yötä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  10. häntä, joka löi Egyptiä surmaten sen esikoiset, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  11. ja vei Israelin pois heidän keskeltänsä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  12. väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  13. häntä, joka jakoi Kaislameren kahtia, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  14. ja kuljetti Israelin sen keskitse, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  15. ja syöksi faraon sotajoukkoineen Kaislamereen, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  16. häntä, joka johdatti kansaansa erämaassa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  17. häntä, joka voitti suuret kuninkaat, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  18. ja surmasi mahtavat kuninkaat, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  19. Siihonin, amorilaisten kuninkaan, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  20. ja Oogin, Baasanin kuninkaan, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  21. ja antoi heidän maansa perintöosaksi, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  22. perintöosaksi palvelijallensa Israelille, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  23. häntä, joka muisti meitä alennuksessamme, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti,
  24. ja kirvoitti meidät vihollisistamme, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
  25. häntä, joka antaa ravinnon kaikelle lihalle, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
  26. Kiittäkää taivaan Jumalaa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

 

Cantiones sacrae op. 4, SWV 53–93 (“Kirkkolauluja”; 1625) on latinankielinen motettikokoelma Raamatun ja vapaisiin teksteihin. Se sisältää 4-äänisiä pienyhtye- tai kuoromotetteja, joissa on continuo ja myös monodista deklamaatiota.

Symphonie sacrae op. 6, 10 ja 12, SWV 257–276, 341–367 ja 398–418 (1629, 1647, 1650) on kolmen kokoelman kokonaisuus. I kokoelma sisältää 3–6-äänisiä latinankielisiä hengellisiä konserttoja obligato-soittimien ja continuon kera; II kokoelma on saksankielisiä hengellisiä konserttoja 3–5:lle laulu- ja soitinäänelle sekä continuolle, joissa italialaisuus ja saksalaisuus sulautuvat yhteen; III:n kokoelman sävellykset ovat 5–8-äänisiä ja niissä on kaksi soolosoitinta continuon lisäksi. “Kirkkosinfoniat” ovat usein dramaattisia, kantaattimaisia kohtauksia.

Musicalische Exequien op. 7, SWV 279–281 (“Hautausmusiikkia”; 1636) on kolmiosainen luterilainen sielunmessu 6:lle ja 8:lle lauluäänelle ja continuolle. 1. osa on “Konsertto saksalaisen hautajaismessun muodossa”; 2. osa on 8-ääninen kaksoismotetti “Herr, wenn ich nur Dich habe” (Herra, jos minulla on vain sinut); 3. osa on konsertto Canticum B. Simeonis “Herr, nun lässest Du Deinen Diener” (Simeonin kiitosvirsi “Herra, jättäisitkö palvelijasi rauhaan”), jossa 5-ääninen kuoro laulaa koraalia ja 3-ääninen solistiryhmä (2 serafia ja autuas sielu serafien kera) tuo kokonaisuuteen taivasulottuvuuden.

“Pieni hengellinen konsertto”

Kleine geistliche Konzerte op. 8–9, SWV 282–337 (“Pieniä hengellisiä konserttoja”; 1636, 1639) 1–5:lle lauluäänelle continuon ja soittimien kera ovat pienimuotoisia teoksia 30-vuotisen sodan keskellä, mutta musiikillisesti harvinaisen rikkaita sekä saksankieleen täydellisesti sopeutetun sanamaalailun että vokaalisen kuvioituksen suhteen. Avausnumeron esitysohje on “In Stylo Oratorio” (“Puhetyylisesti”). Enimmissä konsertoissa on 1–2 lauluääntä ja continuo. Ne ovat Monteverdi-vaikutteiden suurenmoisia siirtämisiä saksalaiseen kontekstiin: monodiaa, secco-resitatiivia, konsertoivaa duettotyyliä, kaikutehoja, kromatiikkaa, yhtäkkisiä harmonisia kontrasteja, kiihtynyttä tyyliä; tosin muutama konsertoista on latinankielisiä.

Kl.g-kansi

Seuraavassa konsertto Ihr heiligen, lobsinget dem Herren (SWV288), jossa näkee kahden äänen välisen kilvoittelun, runsaan sanamaalailun ja tavujen painon ja laajuuden huomioon ottamisen:

Ihr Heiligen, lobsinget dem Herren,
danket und preiset seine Herrlichkeit,
denn sein Zorn währet einen Augenblick,
und er hat Lust zum Leben.
Den Abend lang währet das Weinen,
aber des Morgens die Freude.
(Psalmi 30: 4–5)

Te hurskaat,veisatkaa kiitosta Herralle,
kiittäkää ja ylistäkää hänen ihanuuttaan,
sillä hänen vihansa kestää silmänräpäyksen,
mutta hän on suosiollinen elämälle.
Illan pitkän kestää itku,
mutta aamulla vallitsee ilo.

Sg1Sg2Sg3

Geistliche Chormusik op. 11, SWV 369–97 (“Hengellinen kuoromusiikki”; 1648) käsittää 29 motettia, jotka ovat 5–7-äänisiä. Kokoelma on Schützin pääteoksia, ja se ilmestyi Westfalenin rauhan solmimisvuonna 1648. Pelkkä kuoro tai soittimia kaksintajina tai osa lauluäänistä voidaan korvata soittimin. Motettien rytmiikka ja liikenopeus ovat suoraan sidoksissa tekstin yksityiskohtiin, missä suhteessa ja kontrasteissaan vaikuttava esimerkki on Selig sind die Toten (“Autuaita ovat kuolleet”), joka löytyy myös Brahmsin Saksalaisesta sielunmessusta. Motetti oli laji, joka jatkui sittemmin Bachin suvussa. 

Schwanengesang. Opus ultimum (“Joutsenlaulu. Viimeinen teos”), oikeammin Königs und Propheten Davids 119. Psalm in elf Stücken nebst einem Anhang des. 100. Psalms und eines Deutschen Magnificats SWV 482–494 (“Kuningas ja profeetta Davidin 119. psalmi yhtenätoista kappaleena sekä psalmin 100 liite ja Saksalainen magnificat”; 1671), on 11 motetin sarja, kiitospsalmi ja Marian kiitosvirs. Se on sävelletty kahdelle 4-ääniselle kuorolle ja continuolle. Kokonaisuus ilmestyi vuotta ennen säveltäjän kuolemaa ja oli merkitsi hänelle valmistautumista kuolemaan.

Passio ja oratorio 1500-luvun ja 1600-luvun alussa 

Historia, joulun tai pääsiäisen aikaan liittyvä kertomus oli tärkeä muoto, jolla on pitkät perinteet keskiajalta lähtien. Passio eli pääsiäiskertomus sai keskeisen sijan 1500-luvulla, osittain latinalaisesta vaikutuksesta, osin koska sillä oli tärkeä rooli koulujen piinaviikon musisoinnissa. Motettipassio oli lajimääre aluksi: kaikki teksti lauletaan moniäänisenä (tavallisesti neliäänisenä) kuoromusiikkina. Responsoriopassio tuli tilalle vähitellen: kuorojen lisäksi siinä lauletaan yksiäänisinä kertojan/evankelistan, Jeesuksen ja muiden henkilöiden (soliloquente) soolot. Passiossa oli jälkimmäisessä vaiheessa kolme elementtiä: 1) kertoja (evankelista), 2) Jeesus sekä 3) kansanjoukot/ryhmät (kuoro = turba <— ital. “turbare” = häiritä/hämmentää)(vrt. Bachin Matteus-passio).

Johann Walterin (1496–1570) Matteus-passio (1550) on varhainen esimerkki passiosta, jossa on yksiäänistä gregoriaanista resitatiivia ja neliäänisiä kuoro-osuuksia. Melchior Vulpiuksella (n. 1570–1615) on myös samanmoinen Matteus-passio (1613), täydeltä numeltään Das Leiden und Sterben Unsers Herrn Erlösers Jesu Christi auß dem heiligen Evangelisten Matthäo (“Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimys ja kuolema pyhän Matteus-evankelistan mukaan”). Vulpiuksella on myös neliäänisistä moteteista koostuva Von der Geburt Jesu Christi (“Jeesuksen Kristuksen syntymästä”, 1609).

Konsertoiva passio ja konsertoiva historia/oratorio syntyvät italialaisesta vaikutuksesta (monodia, kenraalibasso, konsertoivat soitinosuudet) 1600-luvulla. Siinä on tehty uusia tekstilisiä alkuperäiseen evankeliumin tekstiin ja sävelletty vapaita runollisia aarioita.

Schützin oratoriot ja passiot

Schützillä on kolme oratoriota, joissa lauluosuudet ovat aaria- ja kantaattityylisiä ja soittimien käyttö rikasta: ne ovat siten konsertoivia oratorioita. Jostain syystä myöhäiset oratorio- ja passioteokset ovat säilyneet vain käsikirjoituksina; vain varhainen pääsiäisoratorio on painettu opusnumerolla.

Historia der fröhlichen und Siegreichen Aufferstehung unsers einigen Erlösers und Seligmachers Jesu Christi op. 3, SWV 50 (“Kertomus oman Vapahtajamme ja autuaaksitekevän Jeesus Kristuksemme iloisesta ja voitollisesta ylösnousemuksesta” = Pääsiäisoratorio; julk. 1623) lauluäänille, soittimille ja continuolle on varhainen oratorio, vaikkakin vielä koraali- ja motettipassion jatketta, sillä evankelistan gregoriaanisen resitatiivin ohella persoonien osuus on sävelletty 2–4-äänisinä motetteina. Alussa on 5-ääninen kuoro ja päätöksessä 9-ääninen kuoro. Firenzeläinen kenraalibassomonodia ja venetsialainen konsertoiva dialogityyli ovat uutuuksina; resitatiivien säestyksessä voi käyttää myös gambakvartettia (!).

Die sieben Worte unsers lieben Erlösers und Seeligmachers Jesu Christi SWV 478 (“Rakkaan Vapahtajamme ja autuaaksitekevän Jeesuksen Kristuksen seitsemän sanaa ristillä”, 1645–55) on oratoriotyylinen teos, jonka tekstit on koottu evankeliumeista; koostuu symmetrisen kehyksen muodostavista moteteista ja sinfonioista, evankelistan resitatiivi-, arioso- ja kuoro-osuuksista, Jeesuksen repliikeistä, joita säestää continuon lisäksi kaksi viulua, sekä kahden ryövärin lyhyistä osuuksista.

“Jouluoratorio”

WN-kansi

Historia der Freuden- und Gnadenreichen Geburth Gottes und Marien Sohnes, Jesu Christi SWV 435 (“Kertomus Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ja Marian pojan ilo- ja armorikkaasta syntymästä” = Jouluoratorio, 1664–71) on riemukas teos, joka koostuu avaussinfoniasta ja päätöskuorosta, joiden välissä on 8 intermediota (eli välinäytöksiä, joista syntyivät varhaisen oopperan näytökset). Se esitettiin ehkä jo 1660, ja evankelistan osuus julkaistiin 1664, mutta muuten se on säilynyt ainoastaan erilaisina käsikirjoitusversioina. Resitatiivi ei ole enää kirkkolaulua, vaan uutta italialaista tyyliä saksaan sopeutettuna. Teos siäsltää hienoja, aariamaisia/kantaattimaisia soolo-osuuksia (sopraanosoolo, enkeli, Herodes) sekä kuoroja (mm. enkelikuoro à 8, paimenkuoro à 6, itämaan tietäjien kuoro à 3, ylipappien kuoro à 4). Kyseessä on värikäs kokonaisuus monine osuvine soitinvalintoineenkin (fagotit, pasuunat, clarinotrumpetit). Seuraavassa itämaan tietäjiä kuvaavan intermedium IV:n alkua sekä sitä seuraava resitatiivi:

Wn1Wn2Wn3

Intermedium IV (Matteus 2: 2–4)

Die Weisen aus Morgenlande
Wo ist der neugeborne König der Juden?
Wir haben seinen Stern gesehen im Morgenlande
und sind gekommen, ihn anzubeten.

Itämaan tietäjät
“Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt?
Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle
ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”

Evangelist
Da das der König Herodes hörete, erschrak er und
mit ihm das ganze Jerusalem und ließ versammeln
alle Hohenpriester und Schriftgelehrten unter dem
Volk und erforschete von ihnen, wo Christus sollte
geboren werden, und sie sagten ihm:

Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi,
ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle
kansan, ylipapit ja lainopettajat
ja tiedusteli heiltä,
missä Kristuksen oli määrä syntyä, ja he sanoivat hänelle:

“Matteus-passio”

Schützillä on kolme passiota, joissa evankelista laulaa gregoriaanisen koraalin tapaisia resitatiiveja, samoin muut henkilöt; kuoron osuudet ovat moniäänisiä motetti-, chanson- tai madrigaalityyliin. Ne ovat siten responsoriopassioita eli tyylillisesti konservatiivisempia kuin hänen oratorionsa. Kaksi vähemmän esitettyä ovat Luukas-passio SWV 480 (1663) ja Johannes-passio SWV 481 (1665).

Historia des Leidens und Sterbens unsers Herrn und Heylandes Jesu Christi nach dem Evangelisten S. Matheus SWV 479 (“Meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen ja ja kuoleman kertomus Matteuksen evankeliumin mukaan” = Matteus-passio; 1666) ei hyödynnä soittimia, vaan kuoro-osuudet lauletaan à cappella (turbat, alku- ja loppukuorot). Evankelista, Jeesus, Pilatus, Pietari jne. kaikki laulavat rytmisoimattomalla koraaliresitatiivityylillä, joka voi tosin olla yksityiskohdissaan ilmeikästä, melismaattista ja madrigalististakin (sanamaalailevaa). Seuraavassa Jeesuksen viimeiset hetket Golgatan ristillä Schützin kuvaamana:

Mp1 Mp2

Evangelist
Desgleichen schmäheten ihn auch die Mörder, die
mit ihm gekreuzigt waren.
Und von der sechsten Stunde an ward eine
Finsternis über das ganze Land bis zu der neunten
Stunde. Und um die neunte Stunde schrei Jesus laut
und sprach:

Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka
oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.
Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan,
tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin
saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi
kovalla äänellä ja lausui:

Jesus
Eli, Eli, Eli, lama asabtani?
“Eeli, Eeli, lama sabaktani?”

Evangelist
Das ist: Mein Gott, mein Gott, mein Gott, warum
hast du mich verlassen? Etliche aber, die da
stunden, da sie das höreten, sprachen sie:

Se merkitsee: Jumalani, Jumalani,
miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat
siellä olevista sanoivat:

Die Kriegsknechte/Sotilaat
Der rufet den Elias.
“Hän huutaa Eliaa.”

Evangelist
Und bald lief einer unter ihnen und nahm einen
Schwamm und füllet ihn mit Essig und stecket’ ihn
auf ein Rohr und tränket’ ihn. Die andern aber
sprachen:

Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen,
kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän
ja tarjosi siitä hänelle juotavaa.
Toiset sanoivat:

Die Juden
Halt! Lasst sehen, ob Elias komme und ihm helfe!
“Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen.”

Evangelist
Aber Jesus schrei abermal laut und verschied. Und
siehe da, der Vorhang im Tempel zerreiß in zwei
Stück von oben an bis unten aus. Und die Erde
erbebete, und die Felsen zerrissen, und die Gräber
taten sich auf, und stunden auf viel Leiber der
Heiligen, die da schliefen, und gingen aus den
Gräbern nach seiner Auferstehung und kamen in
die heilige Stadt und erschienen vielen. Aber der
Hauptmann und die bei ihm waren und bewahreten
Jesum, da sie sahen das Erdbeben und was da
geschahe, erschraken sie sehr und sprachen:

Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia,
ylhäältä alas asti. Maa vavahteli,
kalliot halkeilivat, haudat aukenivat,
ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.
He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen
jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin
ja näyttäytyivät siellä monille.
Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan
vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken,
mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat:

Hauptmann samt den Kriegsknechten/Sadanpäämies ja sotilaat
Wahrlich, dieser ist Gottes Sohn gewesen!
“Tämä oli todella Jumalan Poika!”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s